EMU – a great place to learn: Erikoisammattitutkinnon suorittaminen työn ohella

EMU Growth Partners
Kirjoittanut
EMU Growth Partners

Kulttuuriarvomme Growth Mindset ohjaa toimintaamme ja oppiminen on tärkeä osa kulttuuria. Nykypäivän muuttuvassa maailmassa uteliaisuus ja rohkeus oppia uutta ovatkin edellytyksiä kehittymiselle. Haluamme mahdollistaa emulaisten osaamisen kehittämisen ja muutamalle emulaiselle tarjoutui hieno mahdollisuus tähän erikoisammattitutkinnon suorittamisen myötä. Tänä keväänä erikoisammattitutkinnosta valmistuneet taloustiimin esihenkilönä työskentelevä Outi Kallioniemi ja People & Culture Consultant Maija Toivola kertovat omia mietteitään suoritetusta koulutuksesta.

Outi ja Maija suorittivat kumpikin työn ohessa noin 16 kk kestävän liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon henkilöstöhallinnon osaamisalalta. Koulutuksessa oli valittavana eri osa-alueita, mm. vastuualueen liiketoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen, henkilöstön osaamisen kehittäminen, henkilöstötyö ja ryhmän esimiehenä toimiminen.

“Kun minulta kyseltiin kiinnostusta lähteä koulutukseen mukaan, en epäröinyt hetkeäkään! Olin jo aiemmin kertonut kiinnostuksesta HR-työhön ja nyt minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä kehittämään sitä puolta osaamisestani – tiesin, että siitä tulisi hyötymään yhtälailla niin minä kuin EMUkin”, kertoo Maija.

Työn ohella suoritettava koulutus tuo luonnollisesti haasteita aikatauluihin. Outi koki, että tiiviin työtahdin vuoksi arkeen ei mahtunut niin paljoa pohdiskelua ja teorian kokeilua käytännössä, kuin mitä hän olisi ihannetilassa toivonut – ja mitä uuden oppiminen vaatisi. Koulutuspäivät käytiin työajalla, mutta muut koulutukseen liittyvät oheistehtävät jakautuivat osittain omalle ajalle, samoin kuin varsinainen näyttöjen suunnittelu, keruu ja dokumentointi. “Ilahduttavaa oli, että osaa koulutuksessa käytyjä asioita pystyi suoraan hyödyntämään mm. jokapäiväisessä esihenkilötyössä”, kertoo Outi.

Innolla uutta oppimaan

Maija sai samoihin aikoihin koulutuksen aikana ensimmäisen isomman Business HR -asiakkuuden, joten koulutus ei olisi voinut sattua parempaan ajankohtaan. “Koulutehtävissä ja -päivissä oli mielenkiintoista peilata asioita kyseiseen asiakkuuteen ja kehittää toimintaa myös asiakkaan päässä saatujen oppien avulla. Koulutus tuki siis erittäin hyvin omaa työtäni!”, iloitsee Maija. Varsinaisia haasteita työn ja koulutuksen yhteensovittamisessa Maija ei kokenut – koulutus ei vienyt liikaa aikaa, ja asioita oli sopivasti.

Kumpikin suosittelee erikoisammattitutkinnon suorittamista lämpimästi. Koulutuksen ehdottomasti parasta antia niin Outin kuin Maijan mielestä olivat mielenkiintoiset keskustelut, ryhmätyöt ja pohdinnat muiden koulutukseen osallistuvien kanssa. Lisäksi koulutuksen materiaaleihin voi vielä myöhemmin palata, jos tiettyyn aiheeseen haluaa paneutua syvällisemmin tai ihan vaan vaikkapa vinkkejä hakeakseen. “Onhan tämä myös kiva lisä CV:hen, mutta pelkästään sitä varten en suosittele koulutusta, vaan nimenomaan koulutuksen sisällön vuoksi”, Maija summaa.

Koulutuksesta eväitä myös asiakastyöhön

Lue lisää blogeja

Mitä vaiheita Startup-yritys kohtaa matkallaan? Tunnista ja toimi oikein
startup yritys tilitoimisto
Mitä vaiheita Startup-yritys kohtaa matkallaan? Tunnista ja toimi oikein
ALV muuttuu 1.9.2024: Konkreettiset faktat yrityksille
alv muutos
ALV muuttuu 1.9.2024: Konkreettiset faktat yrityksille
Automaatiot kirjanpidossa ja talousjohtamisessa: “What’s it in to me?”, kysyi tilitoimiston asiakas
automaatiot kirjanpidossa
Automaatiot kirjanpidossa ja talousjohtamisessa: “What’s it in to me?”, kysyi tilitoimiston asiakas
Yrityksen valuaatio: Kuinka yrityksen arvo määritetään?
yrityksen valuaatio
Yrityksen valuaatio: Kuinka yrityksen arvo määritetään?