HEI Schools paketoi suomalaisen varhaiskasvatuksen ja vei sen maailmalle

EMU Growth Partners
Kirjoittanut
EMU Growth Partners

"EMU on panostanut kasvuyhtiöiden auttamiseen ja palvelemiseen – siinä on myös menty eteenpäin menneinä vuosina.”

Suomalaisella varhaiskasvatuksella ja sen laadulla on maailmanlaajuisesti erinomainen maine – eikä suotta! Kun HEI Schools oli vielä ajatuksen pilkahdus perustajien takaraivossa, miettivät he kuumeisesti sitä, miten jotain näin arvokasta saisi paketoitua ja vietyä ulkomaille mahdollisimman monen sitä tarvitsevan saataville.

HEI Schoolsin yksi perustajista ja nykyisistä omistajista on Helsingin yliopisto, joka tuo vahvaa tiedenäkemystä yrityksen toimintaan. Yliopiston lisäksi perustajajoukko koostuu poikkitieteellisestä tiimistä eri alojen huippuosaajia. Kehitystyön tuloksena luotiin malli, jonka avulla paikallinen toimija missä päin maailmaa tahansa pystyy rakentamaan HEI Schools -päiväkodin. Malli ei rajoitu ainoastaan opetussuunnitelmaan ja opettajien valmennukseen sekä oppimateriaaleihin, vaan se kattaa näiden lisäksi myös tilasuunnittelun, brändin, markkinointituen ja laadunvarmistuksen. HEI Schools -päiväkodit ympäri maailman henkivät harmonista, skandinaavista ja funktionaalista sisustustyyliä, joka tukee lasten oppimista parhaalla mahdollisella tavalla. “Tila on se, johon päiväkotiin tutustumaan tulevat törmäävät ensimmäisenä ennen kuin ehditään edes kertomaan päiväkodin pedagogisista menetelmistä. Meidän tilamme näyttävät ja tuntuvat erilaisilta verrattuina perinteisiin päiväkoteihin – se on meille merkittävä kilpailuetu”, kertoo HEI Schoolsin toimitusjohtaja Milla Kokko. HEI Schools Helsinki toimii mallipäiväkotina kotimaassa, ensimmäinen HEI Schools mallin mukainen päiväkoti maailmalla avattiin Kiinassa 2017. Tätä nykyä HEI Schools -konseptin mukaisia päiväkoteja on 15 eri puolilla maailmaa ja yli 10 uutta päiväkotia aukeaa tämän vuoden aikana.

Kulunut pandemiavuosi vauhditti HEI Schoolsissa digitaalista tuotekehitystä, ja kesällä 2020 markkinoille tuotiin HEI Schools Toolkit. Toolkit on helposti netistä tilattava palvelu, jonka avulla päiväkodit saavat opetusmateriaalia, sisältöjä ja opettajakoulutusta kasvatustyönsä tueksi. Valmiiden, standardisoitujen materiaalien lisäksi päiväkodit saavat kilpailuetua kertoessaan käyttävänsä suomalaiseen malliin perustuvaa opetussuunnitelmaa varhaiskasvatuksessaan. “Digitaalinen tarjonta koskee parhaimmassa tapauksessa miljoonia lapsia. Meidän missio – ja ylipäätään syy olla olemassa – on se, että mahdollisimman moni lapsi ja perhe voi hyötyä korkeatasoisesta varhaiskasvatuksesta”, kertoo Milla Kokko.

HEI Schools sai tuoreesti 2 M€ rahoitusta, joka käytetään kasvun rahoittamiseen. Myynti- ja markkinointipanostusten lisäksi rahoituksen avulla tullaan kehittämään nimenomaan digitaalista tuotekehitystä.

Digitaalisuuden avulla korkeatasoista kasvatusta mahdollisimman monelle

“Yhteiseltä matkaltamme, melkein HEI Schoolsin perustamisesta saakka, ei ole vauhtia puuttunut! Olemme oppineet yhdessä ja kasvaneet kumpikin matkan varrella. On ollut mahtavaa päästä seuraamaan HEI Schoolsia lähietäisyydeltä. Heillä yhdistyy käsittämättömän upeasti suomalaisen koulutuksen vienti maailmalle ja supertuotteistettu päiväkotikonsepti”, kertoo EMUn toimitusjohtaja Samuli Saviala. “Arvostan HEI Schoolsin toiminnassa erityisesti sitä, että he ovat todellakin käärineet hihansa ja vieneet suomalaisen varhaiskasvatuksen maailmalle. Heillä koulutusviennin mahdollisuudet eivät ole jääneet ainoastaan juhlapuheisiin”, jatkaa Samuli. EMU hoitaa HEI Schoolsin kirjanpidon ja palkanlaskennan ja tukee HEI Schoolsia myös muilla taloushallinnon osa-alueilla, kuten budjetoinnissa ja talousjohtamisessa. Milla Kokko kuvaa osuvasti taloushallintoa yritystä “kannattelevana rakenteena”, ilman toimivaa taloushallintoa moni yritys voisi olla pulassa.

“Usein kasvuyhtiöissä founder-porukka on intohimoinen sisältönsä ja tuotteensa suhteen ja muu, kuten taloushallinto, on vähemmän innostavaa”, Milla naurahtaa ja jatkaa: “Moni startup- ja kasvuyhtiöyrittäjä voisi kaivata talousosaamisen kasvattamista. Sillä tavoin voitaisiin parantaa ymmärrystä ja yhteistyötä taloushallinnon kumppanin kanssa entisestään.”

EMU mukana jo liki alkumetreiltä

Milla kehuu, että kommunikaatio ja yhteistyö emulaisten kanssa toimii hyvin: “Yhteistyö sujuu tosi hienosti ja koemme olevamme EMUlle tärkeitä. Vaikka olisi miten tiukka tilanne, olemme aina saaneet apua osaavasti ja nopeasti – ikinä emme ole jääneet pulaan! Kaikki emulaiset ovat positiivisia, mukavia ja joustavia. EMU on panostanut kasvuyhtiöiden auttamiseen ja palvelemiseen – siinä on myös menty eteenpäin menneinä vuosina.”

Sujuvaa yhteistyötä

HEI Schoolsin tulevaisuuden tavoitteet ovat Millan mielessä selkeinä ja ne kulminoituvat kaikki kasvuun. Startupista on tarkoitus kasvaa scaleupiksi niin asiakasmäärän, liikevaihdon, tiimin koon kuin osaamisenkin osalta. Kasvu ei ole kuitenkaan pelkkiä numeroita tai taloudellisia mittareita. Yhtä tärkeä koko yritystä kannatteleva kasvun mittari on vaikuttavuus – se, että mahdollisimman monella lapsella ja perheellä ympäri maailman olisi mahdollisuus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen.

Kasvu ei ole ainoastaan numeroita

Yhteistyö sujuu tosi hienosti ja koemme olevamme EMUlle tärkeitä. Vaikka olisi miten tiukka tilanne, olemme aina saaneet apua osaavasti ja nopeasti – ikinä emme ole jääneet pulaan!

Milla Kokko

CEO, HEI Schools

Lue lisää asiakaskokemuksia

EMU siivitti Avosetin nousukiitoa: Yhteistyö, kasvu ja yrityskaupat ansaitsivat juhlansa
EMU siivitti Avosetin nousukiitoa: Yhteistyö, kasvu ja yrityskaupat ansaitsivat juhlansa
EMU tilitoimisto­kumppanina Ruotsissa
tilitoimisto ruotsissa
EMU tilitoimisto­kumppanina Ruotsissa
Gapps on tunnettu Suomen johtavana Google Cloud -asiantuntijatalona
Tilitoimisto kasvuyritykselle
Gapps on tunnettu Suomen johtavana Google Cloud -asiantuntijatalona
The Firm Helsinki, Karl Michael & Sons, Aika Moist
The Firm Helsinki, Karl Michael & Sons, Aika Moist