Työajanseuranta­­­järjestelmän merkitys yrityksen palkkaprosessiin

Maria Koskenmaa
Kirjoittanut
Maria Koskenmaa

maria.koskenmaa@emu.fi

Työajanseurantajärjestelmä on olennainen osa nykyaikaista yritystoimintaa, erityisesti palkanlaskennan näkökulmasta. Työntekijöiden työajan tarkka seuranta ei ainoastaan helpota palkanlaskentaprosessia, vaan se on lakisääteistä kaikille yrityksille, joilla on yksikin työntekijä palkkalistoilla. Työajanseurantaa ei suinkaan kannata ajatella pelkkänä pakkopullana, sillä se tuo mukanaan monenlaista hyötyä sekä työntekijälle että työnantajalle.

EMU_888

Työaikalainsäädäntö edellyttää, että työnantajien on pidettävä kirjaa työntekijöidensä työajoista. Tämä tarkoittaa, että työnantajien on varmistettava, että kaikki työtunnit, erilaiset lisä-, yli-, hätä- ja sunnuntaitunnit sekä niistä suoritetut korotusosat on merkitty työaikakirjanpitoon. Työaikakirjanpito on säilytettävä kaksi vuotta kalenterivuoden päättymisen jälkeen ja esitettävä pyynnöstä työsuojeluviranomaiselle. Myös työntekijällä tai hänen valtuuttamalla henkilöllä on oikeus saada selvitys häntä koskevasta työaikakirjanpidosta. 

Lakisääteinen työajanseuranta suojaa työntekijöiden oikeuksia ja varmistaa, että heille maksetaan asianmukaisesti palkat. Samalla se helpottaa selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä tai epäselvyyksiä työaikaan liittyen. Lisäksi työn tehokkuuden seuranta helpottuu selkeällä työajanseurannalla. 

Työaikalaki edellyttää työtuntien seurantaa ja kirjaamista

Digitaalinen työajanseurantajärjestelmä helpottaa ja nopeuttaa palkanlaskentaprosessia merkittävästi. Kun kaikki työajat on kirjattu oikein ja ajallaan, niin tiedot on mahdollista siirtää palkanlaskentaan automaattisesti tai siirtotiedoston avulla. Tämä vähentää inhimillisten virheiden mahdollisuuksia. Työntekijöiden on myös helpompi seurata työtunteja sekä ylitöitä, mikä lisää läpinäkyvyyttä palkanlaskentaprosessissa.

Työajanseurantajärjestelmä ei ainoastaan yksinkertaista palkanlaskentaa, vaan se tarjoaa tietoa työntekijöiden ajankäytöstä. Yritykset voivat analysoida, kuinka tehokkaasti työtunteja käytetään eri projekteissa tai tiimeissä. Tämä tieto voi olla arvokasta strategista tietoa, joka auttaa kehittämään työnkulkua sekä parantamaan tuottavuutta. Tehokkaalla järjestelmällä on helppo optimoida resursseja esimerkiksi tuuraustilanteissa tai uuden asiakkaan resursointitarpeen osalta. Työntekijöiden työkuorma on helposti saatavilla reaaliaikaisesti, mikä helpottaa myös  aikatauluttamaan omia rekrytointeja.

Työajanseuranta voi parantaa työntekijöiden sitoutumista ja työtyytyväisyyttä. Kun työntekijät tietävät, että heidän työtunnit ovat aina ajan tasalla, he voivat helposti tarkastaa oman palkkalaskelman oikeellisuuden. Helpolla  ja nopealla työajanseurannalla on suora vaikutus tehokkuuteen, kun aikaa ei mene työaikakirjauksiin tai monimutkaisiin laskutus prosesseihin. 

Hyödyt palkanlaskenta­prosessissa

Työajanseurannan järjestäminen onnistuu monella eri tapaa riippuen organisaation tarpeista ja käytössä olevista resursseista. Tärkeää on, että työajanseuranta tukee tehokasta ja joustavaa työskentelyä. 

Pienissä yrityksissä saatetaan käyttää työajanseurantaan yksinkertaisia taulukkolaskelmaohjelmia. Tämä kuitenkin vaatii enemmän aikaa ja vaivannäköä tietojen käsittelyyn ja analysointiin. Siksi suositeltavaa on hyödyntää digitaalisia työajanseurannan ratkaisuja esimerkiksi Excel-taulukoiden sijaan.

Tässä on viiden kohdan lista, mistä voi lähteä liikkeelle, kun oikean työajanseurantaohjelman löytäminen on ajankohtaista. 

 

  • Digitaalinen työajanseuranta: Työsuoritukset kirjataan sovelluksen, verkkopalvelun tai kirjautumislaitteen kautta. Digitaalisen työajanseurannan hyötyjä ovat mm. 
    • Tunnit ovat aina ajantasalla, jolloin työntekijä ja esihenkilö ovat kartalla töiden etenemisestä. 
    • Tunnit on helppo tarkistaa jälkikäteen, eikä ongelmia enää ilmaannu puuttuvien tai myöhässä olevien lomakkeiden takia. 
    • Työtuntien seuranta nopeutuu, kun niitä ei tarvitse kirjata mihinkään manuaalisesti. 
    • Dataa on helppo hyödyntää mm. raportointiin, palkanmaksuun sekä asiakaslaskutukseen.
    • Tietoturvaa ja oikeuksia on helppo ylläpitää.

  • Integrointi/siirtotiedostot muihin järjestelmiin: Jos on mahdollista, niin työajanseuranta kannattaa integroida muihin yrityksen järjestelmiin, kuten palkanlaskentaan tai projektinhallintaan. Jos integraatio ei ole mahdollista, niin kannattaa hyödyntää siirtotiedostoja eri järjestelmien välillä. Tämä helpottaa tiedonsiirtoa ja varmistaa tietojen oikeellisuuden.

  • Lue lisää eri integraatio mahdollisuuksista järjestelmä kumppaneidemme sivuilta ja hyödynnä näitä palkanlaskenta - ja hr-prosesseissa. 
    Procountor
    Netvisor
    Fennoa
    Mepco

  • Selkeät käytännöt ja ohjeistukset: Työntekijöille on tärkeää tarjota selkeät ohjeet ja käytännöt työajanseurantaan liittyen. Tämä voi sisältää ohjeita siitä, että miten ja milloin työtunnit kirjataan, sekä mitä tietoja tarvitaan ja miten niitä hyödynnetään.

  • Koulutus ja tuki: Varmista, että työntekijät saavat riittävän koulutuksen työajanseuranta ohjelmiston  käyttöön. On tärkeää, että työntekijät kirjaavat varsinkin laskutettavat työt oikein ja ajallaan.

  • Palaute ja kehittäminen: Työn tekeminen muuttaa jatkuvasti muotoaan, joten työajanseurannan osalta on tärkeää kerätä säännöllisesti palautetta työntekijöiltä ja kehittää prosesseja tarvittaessa. Avoin palautekulttuuri auttaa löytämään kehityskohteita ja parantamaan seurannan tehokkuutta. Sujuvilla prosesseilla on suuri merkitys myös työtyytyväisyyteen ja oman työn hallintaan.

Näin pääset alkuun työajanseurannan järjestämisessä

Työajanseurantajärjestelmän merkitys palkanlaskennassa on kiistaton. Se ei ainoastaan täytä lakisääteisiä velvoitteita, vaan tuo mukanaan myös useita etuja, kuten tarkkuuden, ajankäytön tehokkuuden ja työntekijöiden sitouttamisen. Panostamalla nykyaikaiseen työajanseurantajärjestelmään yritykset voivat varmistaa, että ne toimivat lain puitteissa ja työntekijät saavat ansaitsemansa palkat oikein ja ajallaan.

Mikäli sinulla on fiilis, että työajanseuranta ei ole ajantasalla, niin otathan yhteyttä omaan palkka-asiantuntijaasi ja etsitään sinulle yhdessä juuri se oikea järjestelmä tai tehostetaan nykyisen järjestelmän osalta prosessia sujuvammaksi. 

Oikean työajanseuranta ohjelman löytäminen on tärkeää

Lue lisää artikkeleitamme

T&K-vähennys: Suomalaisen byrokratian kafkamaisuutta pahimmillaan
T&K-vähennys: Suomalaisen byrokratian kafkamaisuutta pahimmillaan
Työajanseuranta­­­järjestelmän merkitys yrityksen palkkaprosessiin
tyoajanseurantajarjestelma palkanlaskenta
Työajanseuranta­­­järjestelmän merkitys yrityksen palkkaprosessiin
Mitä vaiheita Startup-yritys kohtaa matkallaan? Tunnista ja toimi oikein
startup yritys tilitoimisto
Mitä vaiheita Startup-yritys kohtaa matkallaan? Tunnista ja toimi oikein
Palkka-avoimuusdirektiivi tulee – Mitä työnantajan tulee tietää?
palkka-avoimuusdirektiivi
Palkka-avoimuusdirektiivi tulee – Mitä työnantajan tulee tietää?