EMU kasvukumppanina myös lakiasioissa

EMU Growth Partners
Kirjoittanut
EMU Growth Partners

“Kaiken takana on nainen”, lauletaan eräässä iskelmäbiisissä. Mutta jokaisen hyvin johdetun ja menestyvän yrityksen taustalla on kuitenkin lähestulkoon aina toimiva ja kunnollinen hallitus. Yrityksen kasvaessa kasvaa myös tarve osaamiselle, jota yrityksen perustajajäsenillä ei välttämättä omasta takaa ole. Tämän tarpeen voi täyttää muodostamalla ulkopuolisista jäsenistä koostuvan aktiivisen hallituksen.

Yrityksen alkutaipaleella liiketoiminnan käynnistämisen vauhti vie usein mennessään. Suurin osa ajasta menee operatiivisen liiketoiminnan pyörittämiseen, ja meno on kuin ravihevosella konsanaan laput silmillä. Kasvuyrityksille on yleensä selvää, että ulkopuolista apua tarvitaan esimerkiksi laki- tai markkinointiasioissa. Sen sijaan usein jää huomaamatta, että yritysten ylimmälle johdolle arvokkainta olisi jo tässä vaiheessa saada ajatuksiaan haastamaan ulkopuolisia osaajia ja ”kyseenalaistajia”. Sellaisia, joilla on kokemusta ja näkemystä, ja jotka tunnistavat kasvun kynnykset jo kaukaa ja osaavat kannustaa johtoa puskemaan haasteissa eteenpäin. Mitä aikaisemmassa vaiheessa perustaja ymmärtää kasvun tuovan mukanaan yllätyksiä, joihin on parempi valmistautua ja hakea apua ajoissa, sitä vakaampi on yrityksen kasvupolku. Suositeltavaa onkin, pelkän lakisääteisen velvoitteen täyttävän hallituksen sijaan, rakentaa toimiva ja aktiivinen hallitus, johon haetaan ulkopuolisia jäseniä osaamista ja perspektiiviä tuomaan.

  • Nykytilan kartoitus
  • Yhtiön liiketoiminnan riskien kartoittaminen
  • Yksityiskohdista sopiminen

Peruskartoituksen pohjalta laadimme yhteenvetoraportin, jonka laajuus on noin kahdesta kolmeen sivua. Yhteenvetoraportissa esitetään kartoituksen havainnot ja mahdolliset toimenpidesuositukset jatkoa varten.

Aloituspalaverissa käymme läpi seuraavat asiat:

  • Yhtiön olennaiset sopimukset, kuten työ-, asiakas-, yhteistyö- ja alihankintasopimukset.
  • Yhtiöoikeudelliset asiat, kuten osakasluettelon, kaupparekisteriasioiden ja kokouspöytäkirjojen läpikäynti sekä ajantasaisuuden kartoittaminen.
  • Tietosuoja-asiat

Esimerkkejä peruskartoituksen kohteista

Lue lisää blogeja

Kurkistus hyvin johdetun kasvuyrityksen konepellin alle
kasvuryritys tilitoimisto
Kurkistus hyvin johdetun kasvuyrityksen konepellin alle
Kaaoksesta selkeyteen: Näin talouden rakenteet mahdollistavat kasvun
tilitoimisto kasvuyritys
Kaaoksesta selkeyteen: Näin talouden rakenteet mahdollistavat kasvun
Kasvu ja kaaos: tällaista taloudellinen epävarmuus on startup-arjessa
Kasvuyrityksen tilitoimisto
Kasvu ja kaaos: tällaista taloudellinen epävarmuus on startup-arjessa
Urheiluseura, autamme teitä Seuratuki 2026 -hakemuksen kanssa
Urheiluseura, autamme teitä Seuratuki 2026 -hakemuksen kanssa