Uratarina: Sanna Leskinen – PHT-asiantuntija ja perhokalastaja samassa paketissa

EMU Growth Partners
Kirjoittanut
EMU Growth Partners

Helsinkiläinen Sanna on suorittanut lukion jälkeen verhoilijan koulutuksen sekä merkonomitutkinnon. Valmistuttuaan hän sai töitä eräästä tilitoimistosta palkanlaskijana.

Sanna oli törmännyt EMUn työpaikkailmoituksiin ja niistä huokunut hyvä yrityskulttuuri sai hänet kiinnostumaan EMUsta työpaikkana. Sannan ura EMUlla palkanlaskijana alkoi helmikuussa 2019.

IMG_9267

Suurin muutos aiempaan työpaikkaan Sannalle oli sähköisyys.

“Aiemmassa työpaikassa oli vielä mappeja pyöriteltävänä ja EMUssa kaikki oli sähköistä. Alan kehityksen myötä on tullut paljon automaatiota ja sen määrä kasvaa koko ajan”, Sanna toteaa. “Asiantuntijatyö ei kuitenkaan ole poistumassa taustalta ja sen merkitys korostuu”, Sanna jatkaa
Hän kokee myös ihanien asiakkaiden ja heiltä saadun hyvän palautteen motivoivan ammatilliseen kehitykseen. “On mielekästä kun voi kehittää palkanlaskennan prosesseja, vastata asiakkaiden odotuksiin sekä antaa vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin”, Sanna kertoo innoissaan. Hän kokee hyvän asiakaspalvelun olevan iso tekijä alalla menestymiseen osana sähköistä maailmaa.

Alan muuttuessa asiantuntijatyön merkitys korostuu

Ammatillisen kasvun yhtenä tukipilarina Sanna pitää omia kollegoita, joilta kokee oppineensa merkittävän paljon. Vuonna 2022 hän suoritti PHT-tutkinnon, jonka EMU mahdollistaa työntekijöille.

“Preppasimme yhdessä kollegoiden kanssa ennen tenttiä. Tentti suoritettiin ensimmäistä kertaa täysin sähköisenä ja se vähän jännitti. Sain sen kuitenkin ensimmäisellä yrityksellä maaliin”, Sanna kertoo huojentuneena.

PHT-asiantuntijaksi kollegoiden tuella

Sanna on päässyt osallistumaan Mepcon pääkäyttäjäkoulutukseen, joka järjestettiin EMUn toimesta. Mepco Total tarjoaa liiketoiminnan muuttuviin tarpeisiin soveltuvia ratkaisuja. Hän on päässyt tekemään Mepco -käyttöönottoja ja on kerryttänyt sitä kautta lisää ohjelmisto-osaamista itselleen. Tulevaisuudessa Sannaa kiinnostaisi kehittyä lisää Mepcon parissa. Palkanlaskennan lisäksi Sannaa kiinnostaa HR ja KV-puoli.

Vapaa-ajalla Sannan sydän sykkii retkeilylle ja “eräjormailulle”. Hän käy vuosittain kavereiden kanssa pohjoisessa retkeilemässä ja kalastamassa. Kalastuksesta erityisesti perhokalastus on Sannan mieleen.

Mepcon myötä lisää ohjelmisto-osaamista

Erilaiset yksilöt, monimuotoiset asiakassolut, voittava asiakaskokemus
tyoyhteiso disc
Erilaiset yksilöt, monimuotoiset asiakassolut, voittava asiakaskokemus
Tule juristiksi tilitoimistoon – Tässä syy!
juristi tilitoimisto
Tule juristiksi tilitoimistoon – Tässä syy!
Uratarina: Sanna Leskinen – PHT-asiantuntija ja perhokalastaja samassa paketissa
Uratarina: Sanna Leskinen – PHT-asiantuntija ja perhokalastaja samassa paketissa
Uratarina: Sauli Jalonen – Usko asiakkaiden liiketoimintaan tuo intoa tekemiseen
Uratarina: Sauli Jalonen – Usko asiakkaiden liiketoimintaan tuo intoa tekemiseen